Tällä viikolla on valmistauduttu tulevaan Kaikki yhdessä -viikkoon ja vähitellen myös myöhemmin syksyllä tulevaan matineaviikkoon. Ensi viikko on Taukossa Kaikki yhdessä -niminen teemaviikko, jolloin keskitytään harrastuksen sosiaalisen kestävyyden ulottuvuuteen lisäämällä oppilaiden, opettajien ja vanhempien välistä kanssakäymistä tavallisista soittotunneista poikkeavan tekemisen muodossa. Teemaviikko on osa Espoon kestävän kehityksen ohjelmaa. Viikon aikana myös toteutamme opetussuunnitelman kohtaa taiteiden välisestä osaamisesta tutustumalla joka lukukausi uuteen taiteenlajiin. Tällä kertaa vuorossa on sirkustaide. Saamme välineitä lainaan Espoon sirkus- ja teatterikoulu Eskosta. Varmasti monenlaista uutta ja hauskaa oppimista luvassa sekä oppilailla että opettajilla!
Viikonloppuna järjestetään lukukauden ensimmäiset ViPu-orkesterin harjoitukset. Olemme saaneet mukavan kokoisen ryhmän kasaan ja aloitamme eeppisten elokuvateemojen treenit perjantai-iltana.