Matineaviikko

Matineaviikko on sujunut mallikkaasti, olemme saaneet kuulla hienoja esityksiä ja tekniikka on toiminut moitteettomasti. Valtasimme Iso Omenan kirjaston stagen maanantaina ja tiistaina. Siellä kuulimme pianisteja, viulisteja, kitaristeja, laulajia, rumpaleita, bändejä ja kuoron. Yleisöä oli paikalla mukavasti. Keskiviikkona oli vuorossa live-striimi Taukon YouTube-kanavan kautta, jossa esiintyi pianoryhmiä, kitaristeja ja pianisteja. Esitykset oli harjoiteltu hyvin ja sujui hienosti pienestä jännityksestä huolimatta.

Matineaviikon jälkeen lukukaudesta on jäljellä enää kolmannes. Alkaa olla se aika vuodesta, kun joululaulut valtaavat soittotuntien ohjelmiston. Vähitellen alamme myös valmistautumaan kauden päättävään joulukonserttiin, jonne toivomme isojen kokoonpanojen ja pitkällä olevien soittajien esityksiä.

Spotpa-bändi soittamassa stagella

Jaa:
Facebook
LinkedIn